Faron kesällä 2026
Perustutkimuksista ponnistavan start-upin tie on kivinen. Alustavat tulokset eri syöpien hoidoista olivat rohkaisevia (MATINS), mutta Faron joutui keskittymään verisyöpiin, niiden testauksen yksinkertaisuuden vuoksi (verinäyte). Alku oli hankalaa ja ihmisen immuunijärjestelmään vaikuttaminen Clever-1-molekyylin kautta vaati sinnikästä tiedottamista. Hoitojen taustalta löytyi useita mekanismeja ja alkoi syntyä tuloksia ennen hoitamattomista syövistäkin. Eri puolilla maailmaa tiedeyhteisöt kiinnostuivat ja seurauksena syntyi tutkijalähtöisiä projekteja (ITT), mitkä Faron on sisällyttänyt portfolioonsa. Nämä 'akateemiset tutkimukset' eivät ole vapaamuotoisia, vaan tiukasti säädeltyjä ja valvottuja.
BEXillä on ollut pitkään lupa tutkimuskäyttöön ja Faron on sitä lahjoitellut. Nyt työ on organisoitua. Faron on kliinisen vaiheen yhtiö, mikä keskittää omat voimavaransa bexmarilimabin viemiseen myyntilupaan tähtäävään faasin 2b/3 tutkimukseen verisyövässä (HR-MDS), ulkopuolisten tutkijoiden vetämät tutkimukset ovat sille elintärkeä rinnakkaispolku. Syntyy riippumatonta arviointia ja verkottumista, tiedon keruuta ja kokemusten vaihtoa. Tutkijalähtöisten tutkimusten avulla bexmarilimabia voidaan testata muissakin vaikeissa syöpätyypeissä ja uusina yhdistelmähoitoina. Huippuakatemiat ja -sairaalat kantavat päävastuun tutkimuksen järjestämisestä, sääntelyluvista ja usein myös merkittävästä osasta rahoitusta.
Positiiviset tulokset tutkijalähtöisistä ohjelmista toimivat tärkeänä tukena lääkeaihion tulevalle lisensoinnille, myyntiluvitukselle ja kaupallistamiselle, mutta riippuvuus ei ole selkeä ja arvon luonti vaatii aikaa.
Muu toimintaympristö:
Olen kuvannut, miten riippumattomat tutkijat jatkoivat Covid-rokotteiden tutkimuksia senkin jälkeen, kun EU:n viranomaiset käytännössä sivuuttivat viralliset testit. Nämäkin ovat siis tutkijalähtöisiä. Faasi I oli muodollisesti toteutettu, mutta kiihdytettynä ja 'mutkia oikoen'! Rokotteita valmistavat yhtiöt saivat vapaat kädet, kun rokotteiden toimituksista syntyi kilpailu. Näin ne vahvistuivat, niiden riskinottokyky kasvoi ja tuottavuus samoin.
Koska Faronin lääkeaihiot ovat tehonneet eräissä muutoin hoitamattomissa syövissä, voidaan kysyä, eivätkö hallitukset voisi löyhentää faasien kriteerejä potilasmyönteisempään suuntaan? Nopeutettuja testejä? Ortogonaalimatriiseihin pohjautuva koesuunnittelu voi olla vaikea toteuttaa, koska alkuasetelmaa, päämuuttujia, ei tiedetä. Annoskoko ja antotaajuus ovat sellaisia, mutta muita, esim. geneettiset erot, löydetään tutkimusten edetessä laajempaan potilasjoukkoon. Hakusana päämuuttujat antaa Googlessa tulokseksi tavoitefunktiot - lähtösuureet ovat eri asia kuin lopputulokset.
Tilaisuus:
Faron pyrkii eri lääkeaihioillaan korjaamaan kehon vaurioita, mutta se voisi hillitä niillä sytokiinien liikatuotannosta syntyviä oireita, näitä syntyy, kun immuunijärjestelmään vaikutetaan (lääkkeet, rokotteet, virukset...). Juuri rokotteisiin liittyvä tiedottaminen on kokemukseni mukaan sensuroitu, täydellisesti. Eilisen asiantuntijoista on tullut tämän päivän idiootteja. Vain joitakin varoittavia ääniä kuuluu tulossa olevasta romahduksesta... Faron pystyisi kiertämään sensuurin tieteellisellä lähestymisellään.
Yhtiön arvo:
Horjuva tiedottaminen on hämärtänyt/ romahduttanut täysin yhtiön arvon ja vastakkaiset leirit kilpailevat. Ratkaisut tulevat yllättämään.
Kommentit
Lähetä kommentti