'Kiittäen hylätty'
Faron on KLIINISEN VAIHEEN LÄÄKEKEHITYSYHTIÖ. Parhaillaan seuraamme tilannetta, jääkö se sellaiseksi. Sen kaupallistamisen historia on surkea. Sillä on käytettävissään huippututkijoiden organisaatio, mikä on tuottanut ainutlaatuisia lääkeaihioita ja -tuotteita.
Aihio/ status
Traumakine (odotustilassa; tutkimuksen jatko ulkoistettu)
Haematokine (odotustilassa)
Bexmarilimab (verisyöpien testit jatkuvat, jatkossa kiinteät kasvaimet)
Liukoinen Clever-1-proteiini (tutkimusta valmistellaan)
Ainoa lisensointisopimus on solmittu aikanaan Traumakinelle, Kauko-itään.
-
YHTIÖ ON ENSILUOKKAINEN TUTKIMUSPROJEKTIEN KÄYNNISTÄJÄ JA TOTEUTTAJA - MUTTA SURKEA NIIDEN PÄÄTTÄJÄ.
Tämä huolimatta siitä, että se on saanut merkittävää jalansijaa sanomansa välittämiseen kansainvälisissä konferensseissa, se on rekrytoinnut ansioituneita kaupallistajia, kerännyt upean asiantuntijaraadin ja kehittänyt verkostoitumistaan...
Johdon sekava tiedottaminen ei ole yhtiön tavoitteita selventänyt ja aikataulut/ lupaukset ovat toistuvasti pettäneet, tarkemmin kysyttäessä saadut vastauket ovat olleet vältteleviä. Markkinoilla on huutava pula lupaavista lääkeaihioista. Mikäli taustatyö olisi onnistunut, olisi voinut odottaa julkisia ostotarjouksia...
Faron: "Lisensointistrategia on keskeinen osa yhtiön toimintaa, jolla tavoitellaan lisäresursseja lääkekehityksen laajentamiseen ja riippuvuuden vähentämistä pääomarahoituksesta." Tutkitaan sekä osittaista että täyttä tuotteiden lisensointia, ja ratkaisevaa on jako päämarkkina-alueisiin...
Mihin pitäisi verrata, ellei itseensä. Puheet ovat kuin Rovaniemen markkinoilta (anteeksi), mutta kaupallistamisen näytöt ovat naurettavia: sopimus lepäävästä Traumakinesta kauan sitten Koreaan ja Japaniin - jäljetkin ovat jäähtyneet, ja nämäkö olivat keskeisiä markkina-alueita? Loppuarvosanaksi saadaan 'KIITTÄEN HYLÄTTY'.
Positiivista annissa ovat markkinatakauksen tehneet, lukuisat sijoittajatahot, mutta suuria sijoittajia ei näy - ja suurin omistaja on yksityishenkilö... Katseet kääntyvät toimitusjohtajaan vai onko Perheen kesken ristiriitoja?
ooo
On muistettava, että taustalla voi muhia äkillisiä WOW-efektejä, kuten suuri sopimus, Nobel-palkinto...
Kommentit
Lähetä kommentti