Viiveitä

Viiveet ovat olleet näkyvillä jo pidemmän aikaa. Yhteydet kurssikehitykseen ovat epäselvät. Tuote-esitykset kuuluisissa konferensseissa ovat saaneet paljon julkisuutta ja somessa puheet ovat kovia. Siksi Inderesin asiallinen raportointi on enemmän kuin tarpeen.

https://www.inderes.fi/research/faron-vaiheen-ii-hedelmat-kypsia-poimittavaksi?utm_source=nordnet&utm_medium=integration 

Inderes painottaa lupaavaa tulosten kehitystä, mutta korostaa viiveitä ja on sitä mieltä, että nousupotentiaali lyhyellä tähtäimellä on syöty.

Vertailua pohjoismaisiin verrokeihin on mielestäni syytä varoa, koska pidän Faronia ylivoimaisena tutkimusyksikkönä, mikä kaivaa aihioissaan tieteen perusteita. Johtoa olen pitänyt alusta asti kokemattomana ja ulostulot poikamaisina. Muistamme vielä paniikissa tehdyn osakeannin (jolloin itse tulin mukaan sijoittajaksi). Yhtiö saatiin pelastettua jyrkänteen reunalta ja talous kestävään kuntoon. VIIVEET saivat alkunsa jo parin vuoden takaa johdon maiskutellessa Big Pharmojen kiinnostuksesta. Parnerin piti löytyä ja vuoden 2024 aikana, nyt sen ennustetaan tapahtuvan vuoden 2025 aikana, mutta viimeisen arvion mukaan faasi III:n rekrytointi alkaisi vasta vuoden 2026 puolella.

Vaikka talous on kunnossa, Faronin ongelmana on krooninen henkilöstöpula. Sitä auttaa erinomainen verkostoituminen ja yliopistojen tutkimustuki. Partneroituminen ja yhtiöjärjestelyt ovat kietoutuneet toisiinsa ja neuvotteut sitovat johdon aikaa. Muista aihioista ei ehditä raportoida ja potentiaalia menetetään. Muutos omistajuudessa voi toteutua milloin hyvänsä, taustalla esim. sijoitusmaailmassa tuttu diskonttaus, tulevaisuuden tuottojen arviointi ja mahdollinen taistelu yhtiöstä.

Pidän muita tutkimusaihioita merkittävinä, ja ne antavat odottaa, ettei kehitys pääty niihinkään, Faronilla on tukeva yhteys yliopistomaailmaan ja kaupallistajana se pystyy 'varaamaan' parhaat aihiot tulevaisuudessakin. Uusia spin-offejakin voidaan nähdä. Itse tutkin parhaillaan long covidia, missä sytokiineilla on merkittävä osa ja Faronin uusi aihio suuntautuu kehon tulehdusten hillintään. Sytokiinit ovat solujen viestintää hoitavia molekyylejä, niitä on toista sataa, ne verkostoituvat ja siten niiden mittaaminen verestä ei selvitä tilannetta soluissa. Pieninä ne pääsevät kehossa kaikkialle, myös aivoveriesteen läpi. Pahimmillaan - sytokiinimyrsky - synnyttää välittömän hengenvaaran. Erään syöpälääkkeen testauksessa I faasin (terveitä) potilaita joutui tehohoitoon myrskyn johdosta. Lääkettä ei (vielä) ole... Sytokiinit liittyvät immuunipuolustukseen keskittyviin hoitoihin, jollainen BEX'kin on.

Siis - "kypsät hedelmät ovat valmiita poimittaviksi", (BEX'issä), mutta se vie aikaa. Itse olen tankannut koko ajan, 36'500 osaketta, halvimmat olen myynyt verotuksellisista syistä ja keskihintani on nyt 1,96 €. Olen käyttänyt velkavipua, mitä aion nyt rauhoitella.

Pidän Antti Siltasen analyysejä tervetulleina, kun some läikkyy suunnasta toiseen ja Foorum keskittyy yksityiskohtien vellomiseen. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

A Some, monopoli, molekyyliesimerkki

EXIT

1 Toimiva lääke