Kesähiljaisuutta 2025

Päivän kurssi on sijoittajan kannalta kiinnostavin, yhtiötä koskeva aihe. Siihen vaikuttavat monet tuntemattomat tekijät.

Pörssikauppa on salamyhkäistä touhua ja vielä oudompaa ovat sen ulkopuolella tehdyt kaupat. Salamyhkäisyys jatkuu rekisteröinnissä.

Pankit kilvan väittävät valvovansa kauppojen rehellisyyttä, mutta sepä lisäisi työn määrää. Epäilyttäviinkään seikkoihin ei puututa. Itse kerran toisessa yhteydessä etsin valituskanavaa, mutta en löytänyt. Faroninkin kurssi heiluu, pysyy paikallaan ja heiluu, joku toimii sekä osta- että -myy-puolella. Naurettavan pieni hintaporras vain mutkistaa asiaa. Tarjousta tehdessä joku iskee heti väliin - robottikauppaa...

Olen muutaman kerran kertonut suurista piilokaupoista, samana päivänäkin jopa kolme 400k:n ylittävää kauppaa. Jokaiselle ostetulle osakkeelle löytyy myyjä. Mm. rahastot eivät etsi pitkaikaisia tuottoja, vaan heillä on omat tavoitteensa, esim. vertailu indekseihin, tai verotustilanne. 'Suuri myyjä' ei katso yksityisen yhtiön hyvyyttä, vaan näkee ehkä 10 houkuttelevampaa kohdetta. Teollisuusjäteilläkin on omistuksia, joskus kerroin toisessa blogissa Intelillä olevan osuuksia 300 yhtiössä.

Olen kritisoinut Faronin tiedottamista - ja sen puutetta. Webcastit ovat mielestäni puuta-heinää, en seuraa niitä lainkaan. Uskon, että hiljaisuuden taustalla on johdon tieto, ja kokemattomuus. Johto tietää, mitä on tapahtumassa ja kuvittelee jakaneensa siitä riittävästi infoa, eikä ymmärrä, mitä vielä valitetaan... Itse en opettele testien tunnuslukuja tai seuraa jokaista lisäystä, vaan seuraan sitä, mitä MIELTÄ ALAN ASIANTUNTIJAT OVAT, ja SE ON POIKKEUKSETTA OLLUT POSITIIVISTA.

Viiveet toiminnassa ovat herättäneet levottomuutta, mutta ne ovat syntyneet rahapulasta. Tämä ja henkilökunnan määrä ovat rajoittaneet/ hidastaneet kaikkea toimintaa ja se on vahinko.

Negatiivinen julkisuus välistä yllättää, vaikkapa vanhan uutisen muodossa. Joku vaati jo rikosilmoituksen tekoa, minä ehdotin valitusta Julkisen Sanan Neuvostolle, mikä voisi antaa artikkelin julkaisseelle varoituksen epäasiallisesta tiedottamisesta. Tämä mennee manipuloinnin piikkiin.

Yhteistyöstä odotetaan uutisia ja some koettaa keksiä niille aikataulua. Neuvotteluja käydään kuitenkin kaikkien osapuolten kesken jatkuvasti, FDA:n kanssa tosin aikataulutetummin. Suurin uutinen, yhtiöjärjestystä koskeva, voi yllättää milloin tahansa. Tällöin joudutaan toisen osapuolen päätösten tekoprosessiin, mikä vaatii aikansa. En ymmärrä, miksi jonkun on oltava 'ilmassa' koko ajan, viestiyhteydet ovat huipussaan. Yhtiöjärjestelyjä on tavaton valikoima, emmekä tiedä, onko yhtiön sisällä erilaisia näkemyksiä/ tavoitteita. Todennäköisemmin pyritään lisensoimaan keksintöjä ja kurssikehitys jäisi maltillisemmaksi. Verkottuminen on yhtiön vahvoja alueita. Partnerilla tässä tarkoitetaan faasi 3 vastuunkantajaa ja jännitämme ennakko- ym. maksuja.

Taustalla on johdon tavoite: osakkaiden eduista huolehtiminen. 

Omistan vain Faronia, 37'000 osaketta. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

A Some, monopoli, molekyyliesimerkki

t Capital Markets Day

1 Toimiva lääke