Huutava tarve

1 UKRAINAN SOTA 

Pitkittynyt sota Ukrainan ympäristössä on aiheuttanut valtavia kärsimyksiä molemmin puolin rintamaa. Taistelussa ja pommituksissa haavoittuneiden hoito on vaikeaa, resurssipula suuri ja viive on johtanut valtavaan määrään raajojen amputaatioon.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b72d0e4d-f084-429c-a8ce-67fd36879ff9  

"Yksi keskeisistä opeista on, että evakuoinnit venyvät vihollisen tykistön ja etenkin droonien vuoksi. Lääkintämiehen mukaan sotilaslääketieteessäkin tunnettua kultaista tuntia ei ole enää olemassa.

– Se on myytti, se on epärealistista. Parhaassa tapauksessa meillä on kultainen 24 tuntia, Umka sanoo.

Sotilaat joutuvat usein haavoittumisensa jälkeen käyttämään henkilökohtaisia lääkintätarvikkeitaan selviytyäkseen, koska koulutettu lääkintämies ei pääse paikalle. Drooneilla voidaan tuoda vaikeissa tapauksissa lisätarvikkeita, jotka antavat haavoittuneelle ainakin joitain lisätunteja."

FARONILLA olisi lääke, mikä henkilökohtaisissa varusteissa kulkisi mukana ja voisi pelastaa KIRISTYSSITEEN VÄÄRÄN KÄYTÖN AIHEUTTAMILTA ELINVAURIOILTA: TRAUMAKINE. 

T:stä ei ole saatu uutisia vähään aikaan, kun sen kehitys ulkoistettiin US. puolustusministeriön kustantamaan jatkotutkimukseen...

 

2 LONG COVID

Aihe on sotkettu perinpohjin ja terveydenhoitoväki käyttäytyy omituisesti... Olen itse sairastanut tautia rokotusten jälkeen 4 vuotta, ml. 12 ambulanssikutsua... Viimeksi pulssi vaihteli  välillä 130-140 ja ensihoitajan mukaan kyse oli eteisvärinästä, mutta tarkkaamon mukaan "ei ollut", ilman selityksiä. Hoitaja oli jo valmistellut minua 'pitkään jaksoon osastolla'...

Olen viime ajat keskittynyt lähinnä kertomaan kokemuksistani toisessa blogissani

longcovidmave.blogspot.com

ja viimein LÖYTÄNYT TODISTEET SIITÄ, ETTÄ LONG COVID SYNTYY ROKOTTEESTA. TAUSTALLA ON ON IMMUUNIPUOLUSTUKSEN YLIREAKTIO JA SYTOKIINIMYRSKY. Sytokiinejä on toista sataa ja ne ovat pienimolekyylisiä, vesiliukoisia valkuaisaineita, viestin välittäjiä, ne pystyvät kulkeutumaan kaikkialle elimistössä ja synnyttämään tulehduksia. Sytokiinit verkottuvat, joten tason mittaus on mahdotonta soluissa ja verenkierrosta ei saada riittävää, selkeää kuvaa

Kelataksin autoilija totesi, että jotkut eivät selviä taudista... 

Faronin päälääke aiheuttaa myös sytokiinivaaran ja yhtiöllä on kehitteillä uusi lääke Clever-1:n osasten yhdistelmästä immuunipuolustuksen rauhoittamiseen ja tulehduksen torjuntaan. Muut kiireet ja patentoinnin suojaus ilmeisesti rajoittavat työtä ja emme tiedä aikataulusta mitään. Potentiaali näyttää suurelta.

Lääkäri ei lääkärin silmää noki ja tarvittiin koneinsinööri selvittämään piiloteltua, pitkittynyttä oireyhtymää. Onhan ihminenkin kone, joten mikä ettei?

Menikö kuohuva väärään kurkkuun? Hillittyä vappua!

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

A Some, monopoli, molekyyliesimerkki

t Capital Markets Day

1 Toimiva lääke