Tilanne 10.01.25
Tausta
Antiesitteessään kesäkuussa 2024 Faron ilmoitti pyrkivänsä tekemään vuoden 2024 loppuun mennessä globaalin yhteistyösopimuksen vaiheen III kliinisen tutkimuksen rahoittamiseksi
Tämä oli tavoite, ei mikään lupaus. Huhut vellovat, kun päivämäärä on ohitettu ja kurssi heittelee, vaikkakin on 6 kk:ssa noussut 100%:a.
Syksyn aikana yhtiö ei päättänyt solmia kumppanuussopimusta tai myöntää yksinoikeutta millekään neuvotteluosapuolelle. Kuten olen todennut, (testien) MAKSAJA käynnistää prosessin - yhteistyön ja rahoituksen.
Uhkana on pidetty ison farman (BP) vievän, mutta totuus on se, että jättien oma etu pitkällä tähtäimellä on mahdollisimman runsas ja innovatiivinen ruohonjuuritaso. Siihen kuuluu, että menestyvät hankkeet palkitaan.
Loppuasiakkaat ovat eläviä ihmisiä, jotka taistelevat elämästään vakavia sairauksia vastaan. Lääkkeiden vaikutuksia joudutaan odottamaan ja siksi testit vievät aikaa. On kaikkien etu, että testit saataisiin käyntiin (läpimenoaika!).
Lisensoinneissa tai kaupoissa on paljon vaihtoehtoja ja johdon vastuulla ovat omistajien sijoitukset. Nyt on jo esitetty sopimusten viivyttämistä faasi II:n tulosten jälkeen, korvausten kasvattamiseksi. Joka tapauksessa itse sopimusten valmistelukin vie aikaa, kun periaatepäätös on tehty ja yksityiskohtien lukkoon lyönti alkaa.
Aihiot
Faronin kannalta tärkeää on, että tutkijat voivat siirtää painopistettä uusiin aihiohin. Traumakinen kehitys on ulkoistettu ja liukoisen Clever-1:n kehitys on menossa. Nyt olisi Faronilla tilaisuus siirtyä KEHITTÄJÄN ROOLIIN, myydä kaikki BEX:in oikeudet ja kiihdyttää kehitystyötä. Isolla kassalla se voisi kotimaisista korkeakouluympäristöistä valita lupaavat aihiot, jopa START-UPIT, KUN NE OVAT VIELÄ HALPOJA (biznesenkeli). Suuri kauppa kolahtaisi markkinoille ja kohottaisi yhtiön maineen uusiin sfääreihin...
Chart
https://finance.yahoo.com/chart/FARON.HE
Kysynnän kasvaessa (vihreät palkit) kurssi nousee ja kurssin laskiessa vaihto kasvaa (punaiset palkit). Pörssin ulkopuolella on tehty suurehkoja kauppoja.
Kommentit
Lähetä kommentti