Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2025.

Jättiyritys?

Somessa kysyttiin, voisiko Faronista kasvaa pohjoismaisittain mitattuna jättiyritys . Minusta voisi. Olen korostanut yhtiön jatkuvaa tuotekehitystä, mikä ei jumiudu jonkin lääkeproteiinin kehittämiseen, vaan tukeutuu syvätutkimukseen. Tieteen rajoja koetellaan - ja kehitteillä olevia hankkeita on suojeltava. Mm. BEXiä kerrottiin vierastettavan sen vaikutusmekanismin uutuuden vuoksi, mutta totuus on se, että markkinoilla hyviä ideoita seurataan ja jätit niistä kilpailevat. Kuten aiemmin totesin, yhtiöt ottavat tietoisia riskejä, koska onnistuneet hankkeet palkitsevat ruhtinaallisesti.  Maailma on muuttunut, enää ei vaadita sopivuutta vanhoihin tuoteputkiin tms., vaan nyt voidaan perustaa tytäryhtiö ostettavasta yrityksestä. Monet etsivät kasvua lähes mistä hyvänsä. Osaavaa henkilökuntaa, patentteja... Riskeistä jaksetaan puhua. Ne voivat olla yllättäviä, mm. Traumakinen tulokset jäivät odotetuista ja myöhemmin havaittiin, että toisen lääkkeen vaikutus kumosi hoidon tehon . Kaikkea v...